Mikkelin Mallas- Ja Virvoketehdas Oy
Petroffinkangas (nyk. Hanhikankaankatu 1)
Mikkeli
Aloittanut: 1864
Lopettanut: 1959
Historia:
Lapvedellä syntynyt oluenpanija Constantin Petroff perusti oluttehtaan Mikkeliin Likolammen eteläpäähän sen länsirannalle alkuvuonna 1864. Alue minne oluttehtaan rakennukset nousivat, nimettiin pian Petroffinkankaaksi (nyk. Kalevankangas). Oluttehtaan nimeksi tuli Toivo Oluttehdas.
Ensimmäiset rakennukset nousivat paikalle pikavauhtia, sillä hän lupasi jo toukokuussa, että ensimmäisiä oluita saadaan myyntiin jo ennen syysmarkkinoita. Yhteistyökumppaneina hänellä olivat Ruotsalassyntyinen panimomestari Sven-Erik Nilsson ja raatimies Johan Fredrik Ahlberg. Jokaisella oli kolmasosan omistus tehtaaseen. Mutta seuraavana vuonna Nilsson myi osuutensa raatimies A. Paasoselle ja vuonna 1868 Ahlberg osuutensa Petroffille. Hetken päästä myös Paasonen myi osakkeensa Petroffille.
Paikkakunnan ainoana oluttehtaana se menestyi erittäin hyvin ja tämä nosti Petroffin 1880-luvulla yhdeksi Mikkelin suurituloisimmaksi henkilöksi. Olutta valmistui vuonna 1887 yhteensä noin 84.000 litraa ja seuraavana vuonna noin 85.000 litraa.
Vuonna 1888 Mikkelin toinen puhelinlinja vedettiin Petroffin tehtaalle, jonka numeroksi tuli 2.



Constantin Petroffin nimikkotuoppi 1800-luvulta.
Kilpailijoita oli kuitenkin jo näköpiirissä, sillä Mikkeliläinen kolmikko Miller, Weber, Pulkkinen ostivat Petroffin tehtaan lähistöllä sijainneen Liukkosen vanhan viinapolttimon. Heidän aikomuksena oli muuttaa se oluttehtaaksi ja asentaa Joroisista vuoden 1888 alussa ostetut Liunan Oluttehtaan laitteet sinne. Petroff ei pitänyt ajatuksesta vaan maksoi kolmikolle 2.000 markkaa vuodessa siitä, että he eivät asenna laitteita toimintakuntoon. Lisäksi hän maksoi 4.000 markkaa heidän saamasta oluen valmistusoikeudesta. Tätä kummallista yksinoikeutta Petroff jatkoi vuoden 1891 helmikuulle.
Likimain samoihin aikoihin oluenvalmistajaksi vakiintui Constantin Petroffin poika Arthur Petroff.

Vuoden 1898 keväällä C. Petroff ja raatimies Gustaf Ahlberg sekä muutamat yhteistyökumppanit päättivät muuttaa tehtaan osakeyhtiöksi. Yhtiön osakepääoma oli 125.000 markkaa. Senaatti vahvisti yhtiöjärjestyksen kesäkuussa 1898. Yhtiön johtokuntaan kuuluivat mm. Constantin Petroff ja Gustav Ahlberg, joista Ahlberg valittiin johtajaksi sekä isännöitsijäksi. Oluita valmisti edelleen Arthur Petroff.



Tehtaan kiinteistöt noin vuonna 1900.
Kesällä 1900 Constantin Petroff ilmoitti, että hänen sukunimensä on tästä lähtien Nordman. Tämän johdosta myös yhtiöjärjestys uusittiin uuden nimen mukaiseksi. Itse panimon nimeen nimenmuutos ei vaikuttanut.
Vuonna 1903 yhtiökokouksessa päätettiin laajentaa toimintaa perustamalla oluttehtaan yhteyteen virvoitusjuomatehdas. Aluksi virvoitusjuomatehtaasta käytettiin rekisteröimätöntä nimimuotoa Osakeyhtiö C. Petroff, mutta muutaman vuoden kuluttua se rekisteröitiin nimelle Osakeyhtiö C. Petroffin Limonaditehdas.
Mainittujen nimien lisäksi itse oluttehtaasta on käytetty myös nimiä Oluttehdas Oy C. Petroff ja Oluttehdas C. Petroff Oy ja Petroffin Oluttehdas Oy.
Perustaja Constantin Nordman kuoli huhtikuussa 1905. Tämä ei tahtia hidastanut vaan seuraavana vuonna oluen vuosituotanto nousi huippuunsa eli
noin 200.000 litraan.
Tuotannoltaan tehdas oli vielä vuonna 1909 noin kolmanneksen suurempi kuin esim. Savonlinnan Oluttehdas Oy.
Verotuksellisista syistä 1910-luvulla tehtaalla keskityttiin oluiden lisäksi vahvasti virvoitusjuomiin. Lopulta kieltolain astuttua voimaan vuonna 1919 miedotkin mallasjuomat jäivät lähes kokonaan pois ja tehtaassa valmistettiin vain erilaisia virvoitusjuomia. Ehkäpä tästä johtuen tehdas siirtyi, vuoteen 1920 mennessä, kokonaan mehutehtailija Viktor Topeliuksen (myöh. Tolamo) omistukseen. Vielä samana vuonna 1920 uusi omistaja muutti nimeksi Mallas- ja Virvokejuomatehdas.



Kieltolain loppumisen jälkeen tehtaan tunnetuin olutmerkki oli Karhu Olut.
Tehtaan viimeinen omistaja Mooses Honkanen, vuodesta 1950, muutti tehtaan vielä osakeyhtiöksi nimelle Mikkelin Mallas- ja Virvokejuomatehdas Oy.

Tulipalo tuhosi tehtaan vuonna 1959, eikä sitä rakennettu enää uudestaan.
Etiketit: Kim Lindberg (5 etikettiä) ja Mika Vellonen (tummanruskea Portteria ja karhu)
Tuopin kuvat: Nanna Nurmala
Tehtaan Kuva: Mennyttä Mikkeliä etsimässä, Mikkeli-seura, 2012
__________
1864 - 1865 Oluttehdas Toivo, C. Petroff (Petroff, Ahlberg, Nilsson)
1865 - 1868 Oluttehdas Toivo, C. Petroff (Petroff, Ahlberg, Paasonen)
1868 - 1898 Oluttehdas Toivo, C. Petroff (Petroff)
1898 - 1900 Oluttehdas Osakeyhtiö C. Petroff (Petroff, Ahlberg,..)
1900 - 1905 Oluttehdas Osakeyhtiö C. Petroff (Nordman, Ahlberg,..)
1905 - 1920 Oluttehdas Osakeyhtiö C. Petroff (Gustav Ahlberg,..)
1920 - 1920 Oluttehdas Osakeyhtiö C. Petroff (Viktor Topelius)
1920 - 1950 Mallas- ja Virvokejuomatehdas (Viktor Topelius)
1950 - 1959 Mikkelin Mallas- ja Virvokejuomatehdas Oy (Mooses Honkanen)