Viipurin Olut Oy
Kortteli 12, Tontit 83-86, 11. kaup. osa, Eliaankatu 5
Repola
Viipuri
Aloittanut: 1863
Lopettanut: 1944
Historia:
Oluttehtaan perustivat kauppiaat Fredrik Wilhelm Alexander Rothe ja Henrik Wilhelm Julius Dippel vuonna 1863. Rothen osuus tehtaasta oli hänen omistamansa yhtiön Rothe & Kumpp. nimissä. Tehdasta varten Repolan kaupunginosasta ostettiin koko kortteli 12, jolla sijaitsivat tontit 83-86. Laitos rakennettiin insinööri oluenpanija Knut Theodor Öhmanin johdolla noin vuodessa ja lupa toiminnalle myönnettiin 2.4.1864. Öhmanista tuli myös tehtaan isännöitsijänä.
Tehdas sai viralliseksi nimekseen Förenings Ölbryggeriet, mutta tunnettiin myös suomennettuna Yhdysoluttehdas tai Yhdys Oluttehdas sekä omistajien mukaan Rothen Oluttehdas tai Dippelin Oluttehdas.
Vaikka tehdas oli juuri rakennettu ja toiminnassa, sitä ryhdyttiin laajentamaan. Näin osa laajennustöistä kustannettiin myynnillä eikä tavanomaisesti lainalla. Laajennusosat rakennettiin yli miljoonan litran vuosituotantoa varten ja valmistuivat osa kerrallaan seuraavien vuosien aikana. Laajennukset sisälsivät käytännössä kaiken keittokattiloista työväen asuntoihin. Mainittakoon, että pelkästään varastokellareita jäävarastoineen rakennettiin ja laajennettiin useita vuosia. Lopulta oluen varastointikapasiteetti oli yli 1,2 miljoonaa litraa.
Uudistetussa tehtaassa oli erikoista se, että sen toisen kerroksen ohravarastoa vahti yötä päivää useita kissoja.
Omistajat Rothe ja Dippel myönsivät rahalainoja myös muille Viipurin läänin oluttehtaille, joista yksi oli Lauritsalan oluttehdas Lappeen kunnassa. Tämän rahoituksen kanssa kävi ikävästi, sillä Lauritsalan kartano meni oluttehtaineen konkurssiin vuonna 1867. Tästä syystä ainakin osa myönnetyistä lainoista jäi saamatta.
Isännöitsijä oluenpanija Öhman siirtyi kesällä 1867 Ryttylän oluttehtaalle, mutta palasi jo seuraavan vuoden joulukuussa. Vuoden 1868 lokakuussa kuoli oluttehtaan omistajista kauppias Dippell, ja hänen osuus tehtaasta siirtyi leski Maria Dippelin haltuun.
Vuonna 1869 tuotantopuolelle tuli kaksi henkilöä. Ensin tuli tanskalaissyntyinen oluenpanija Christian Lorenz Böggild ja toisena Lauritsalan oluttehtaalla toiminut ja siitä osan omistanut panimomestari Anton Emil Savander. Savander tuli näin lyhentämään henkilökohtaista velkaansa.
Vuoteen 1869 vuosituotanto oli korkeimmillaan 157.032 litraa, mutta eräiden laajennusten myötä vuonna 1870 jo ennätykselliset 319.298 litraa. Jatkossa tuotantomäärät edelleen kasvoivat. Myös tuotteiden laatuun panostettiin ja tästä osoituksena Böggild sai kunniakirjan bock oluellaan Pietarin maailmannäyttelyssä vuoden 1870 heinäkuussa.
Mestari Savander muutti pois vuonna 1872 ja tehtaan toiseksi oluenpanijaksi tuli Fredrik Wartiainen. Hän toimi tehtaalla kuolemaansa elokuuhun 1876.
Vuodesta 1875 eteenpäin vuotuisen tuotantomäärän kasvua kuvaa, kun vuonna 1875 valmistui olutta 423.986 litraa, valmistui vuonna 1882 jo 785.160 litraa. Tuotantomäärien kasvuun ei jatkossa tullut notkahduksia, vaan se nousi tasaisesti. Tuotannossa oli mm. taffel, kruunu, pilsner, bavaria, erlanger ja portteri oluet sekä sima ja kalja.
Oluenpanijaksi tuli vuoden 1878 alussa baijerilaissyntyinen panimomestari Wolfgang Ederer.
Yksi Edererin ensimmäisistä oluista oli nimeltään bavaria öl. Tästä bavaria oluesta alkoi erikoinen tapahtumaketju Yhdysoluttehtaan ja Pietarilaisen Bavaria nimisen oluttehtaan välillä. Tapahtumat saivat alkunsa vuoden 1878 syksyllä, jolloin Pietarin bavaria oluttehdas aloitti oman bavaria nimisen oluen myynnin Viipurissa. Ja koska yhdysoluttehtaalla oli tuotannossaan mainittu bavaria olut, syntyi tästä erikoinen nimikinastelu. Yhdysoluttehtaan bavaria öl tarkoitti yksinkertaisesti sitä, että se oli baijerilaisen tavan mukaan eli pohjahiivamenetelmällä valmistettua laadukasta varasto-olutta. Tätä ei Pietarin oluttehtaalla uskottu, vaan he katsoivat yhdysoluttehtaan matkivan heidän käyttämäänsä oluen nimeä. Alla olevat lehtimainokset ovat samalta sivulta Östra Finland -lehdestä helmikuulta 1879. Kinastelusta lisää alempana.
Bavaria olutta Viipurista ja Pietarista.
Oluenpanija Böggild lopetti työnsä tehtaalla vuoden 1879 maaliskuun viimeinen päivä. Hänen suunnitelmissa oli perustaa oma oluttehdas Lappeenrantaan, jota varten hän perusti yhtiön ja osti tontin, mutta juuri ennen rakennustöiden aloittamista hän kuoli.
Myöhemmin vuonna 1879 Yhdysoluttehdas osti Papulan oluttehtaan, jonka oluen valmistus lopetettiin seuraavana vuonna.
Kaksi vuotta tämän jälkeen Yhdysoluttehdas vuokrasi Havin osakeyhtiöltä Pantsarlahden oluttehtaan. Tämän jälkeen Yhdysoluttehdas rekisteröitiin osakeyhtiöksi nimelle Förenings Ölbryggeri Aktiebolag (4.567). Sen säännöt vahvistettiin senaatissa 25.11.1881 ja sen osakepääoma 760.000 mk (760 kpl á 1000 mk). Yhtiön hallituksen muodostivat kauppiaat Friedrich Wilhelm Alexander Rothe, Johan Friedrich Richardt, Wilhelm Dippell sekä arkkitehti Carl Eduard Dippell ja kauppias Mathias Ferdinand Michelsson.
Nimestä huolimatta osakeyhtiömerkintää (Ab) ei käytetty, vaan se esiintyi jatkossa vanhalla nimellä Förenings Ölbryggeriet. Myös Papulan ja Pantsarlahden tehtaiden nimet pysyivät muuttumattomina.
Mainittu kinastelu bavaria oluen nimestä pietarilaispanimon kanssa, oli yhdysoluttehtaan kannalta lopulta täysin turhaa. Joten, vuoden 1881 tammikuussa, katsottiin viisaammaksi luopua bavaria nimestä kokonaan. Tämä tarkoitti myös sitä, että oli suunniteltava myös uusi etiketti. Päätettiin myös, että uusittuun etikettiin tuli vain tehtaan nimi ja kruunun kuva kuvaamaan laadukasta olutta.
Mutta kinastelu sai jatkoa. Nimittäin, lähes samaan aikaan, kun Yhdysoluttehtaan uusi etiketti ilmestyi markkinoille, myös Pietarin tehtaan olutta tuli myytiin pulloissa, joissa oli lähes täydellisesti kopioitu Yhdysoluttehtaan uusi kruunu etiketti. Erona oli vain etiketin teksti, joka kruunun ympärillä tehtaan nimen paikalla luki "Prima Bavaria Öl Wiborg".
Näin ollen markkinoilla oli jälleen sekaannusta aiheuttavat etiketit. Yhdysoluttehtaan etiketistä julkaistiin viipurilaisessa sanomalehdessä alla oleva kuva, jossa ostajia pyydettiin erityiseen tarkkaavaisuuteen tekstin suhteen.
Kinastelu olutmarkkinoista sai jatkoa jo muutaman kuukauden kuluttua kruunuetiketistä. Nimittäin toukokuussa 1881 Pietarilaista olutta tuli Viipurin markkinoille taffel öl nimisenä. Myös tämä etiketti oli täydellinen kopio Yhdysoluttehtaan taffel öl etiketistä. Ja jälleen ainoa ero oli tekstissä, jossa "Förenings-Ölbryggeriet i Wiborg" oli korvattu tekstillä "Försäljning af öl-fabrikater Wiborg". Alla kuva Yhdysoluttehtaan etiketistä.
Lopulta selvisi, että mainittujen olutetikettien kopiointi oli Viipurissa toimivien Pietarilaisten kauppiaiden tekosia eikä minkään Pietarilaisen oluttehtaan. Tämän jälkeen etikettien kopioinnit ja koko kinastelu pikku hiljaa päättyi.
Lokakuussa 1882 tehtaalle palkattiin panimomestari Johan Baptist Wutz. Näin tehtaalla toimi kaksi panimomestaria ja tuotanto nousi yli miljoonan litran ollen vuonna 1884 1.046.880 litraa ja vuonna 1887 1.105.000 litraa olutta. Palkattujen työntekijöiden määrä oli mainittuina vuosina 36 ja 38.
Kopioinnin kohteena ollut taffel öl etiketti muutettiin vuoden 1885 syksyllä sinipainatteiseksi.
Taffel- ja pilsener oluiden lisäksi tuotantoon tuli ensikertaa Erlanger olut keväällä 1886.
Panimomestari Wolfgang Ederer kuoli heinäkuussa 1888 ja seuraavan vuoden joulukuussa omistajista Rothe. Rothen osuus siirtyi hänen pojille Carl ja Emilille.
Tehtaalle hankittiin puhelin vuoden 1891 alussa ja se näkyi myös etiketeissä.
Vuonna 1892 yhtiön suurimmaksi osakkeenomistajaksi tuli W. Dippel & Kumpp. jonka alaisten yhtiöiden johtokunnista Yhdysoluttehtaan johtokunta muodostettiin. Mainittuja yhtiöitä olivat mm. Verlan puuhiomo ja paperitehdas, Rakkolanjoen kaakelitehdas sekä muita laitoksia. Oluttehtaan toimintaan tällä ei ollut suurempaa vaikutusta. Tehtaan isännöitsijänä toimi edelleen panimomestari Wutz. Hetken päästä mestari Wutz toi markkinoille Münchener ja Erlanger oluet uusine etiketteineen.
Vuoden 1896 joulukuussa yhtiö rekisteröitiin uusittuine sääntöineen vanhalle nimelle Förenings Ölbryggeri Aktiebolag (4.567). Myöhemmin tehtaan nimenä esiintyi monia versioita suomennoksineen. Rekisteröinti vahvistettiin senaatissa 5.2.1897. Johtokunnan muodostivat liikemiehet Wilhelm Dippell, Emil Rothe, Mathias Ferdinand Michelsson sekä kauppias Otto Stiefel ja arkkitehti Carl Eduard Dippell.
Rekisteröinnin jälkeen tehtaalle palkattiin baijerilaissyntyinen oluenpanija Karl Heining. Hän toimi tehtaalla vuoteen 1916.
Vuosisadan vaihteeseen mennessä juomien vuosituotanto oli noussut yli 2,5 miljoonaan litraan ja pysyi siellä lähes ensimmäiseen maailman sotaan saakka.
Vuonna 1902 panimomestari Wutz perusti ystävänsä kanssa oluttehtaan Kajaaniin ja luovutti tuotantovastuun Karl Heiningille. Virallisesti Wutz ei Kajaaniin muuttanut. Tästä eteenpäin tehtaalla toimi myös Karl Heiningin veli Max vuoteen 1907.
1900-luvun alussa Yhdysoluttehtaan johtokunnassa todettiin, että tehtaan laajentaminen ei ollut enää kannattavaa, sillä ilmapiiri oli muuttunut kilpailun takia epäedulliseksi sekä kansalaisten osalta raittiusmielisemmäksi.
Viipurissa toimi, vuonna 1885 perustettu, voimakastahtoinen raittiusseura. Oluttehtaiden toimintaan raittiusseura vaikutti mm. siten, että markkinoille tuotiin jatkossa monenlaisia miedompia mallasjuomia.
Yhdysoluttehtaan tuotannossa oli myös kaljaa, jonka rinnalle vuoden 1904 toukokuussa, markkinoille laskettiin "amerikkalais-saksalaisen metodin mukaan valmistettu" alkoholiton raittiusjuomaa Hopkos. Pian huomattiin, ettei juomalla ollut kysyntää, joten se poistui markkinoilta saman vuoden syksyllä. Mainittakoon, että Hopkos oli Yhdysoluttehtaan ensimmäinen markkinoille tullut alkoholiton mallasjuoma.
Vuoden 1908 alusta astui voimaan uusi asetus, jossa mietojen mallasjuomien (ns. verosta vapaiden mallasjuomien) alkoholiprosentin yläraja määriteltiin 2.0 til. prosentiksi. Lisäksi mm. vahvempien oluiden mallasvero kaksinkertaistettiin.
Tällä säädöksellä oli se vaikutus, että suomeen perustettiin ns. kaljatehtaita enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös osa oluttehtaista luopui oluenvalmistusoikeuksistaan ja ryhtyivät valmistamaan ainoastaan mietoja mallasjuomia. Eli ne tehtaat, jotka valmistivat etupäässä yli 2 til. prosenttista olutta, joutuivat ahtaammalle. Tällä säädöksellä päättäjät halusivat mm. "ripeää" siirtymistä miedompiin juomiin.
Tämä ei kuitenkaan päättäjille riittänyt, vaan siirtymistä miedompiin juomiin jatkettiin jo vuonna 1910, jolloin veroja korotettiin jälleen. Tämän korotuksen seurauksena tammikuussa yhteensä 14 oluttehdasta ilmoitti lakkauttavansa kaiken toimintansa.
Panimomestari Wutzin kohtaloksi muodostui vuoden 1908 lopulla Kajaaniin perustettu oluttehdas, joka ajautui sen uuden omistajan myötä konkurssiin. Wutzilla oli nimittäin sen myynnistä edelleen saatavia, joita vasten hänellä oli pankkilaina. Näin ollen hän ajautui henkilökohtaiseen konkurssiin. Konkurssista huolimatta hän jatkoi yhdysoluttehtaan palveluksessa.
Isännöitsijäksi tehtaalle nousi oluenpanija Karl Heining.
Erikoisena yksityiskohtana voisi mainita, että heti ensitöikseen Heining erotti tehtaan varastosta 21 miestä liian suuren palkan takia. Irtisanottujen tehtävänä oli jään sahaus merestä ja toimitus tehtaan varastoon. Vaikka päiväpalkka oli vain 3 markkaa, oli se Heiningin mielestä vetelehtiville jäämiehille liikaa. Totuus oli se, että talvellakin sisätiloissa jää suli ja sitä tarvittiin lisää. Muutaman viikon kuluttua yli puolet irtisanotuista palkattiin takaisin 4 markan päiväpalkalla.
Vuonna 1909 Heiningin avuksi tuli saksalaissyntyinen panimomestari Georg Krichenbauer. Heining kävi vuosien 1911-1912 aikana Münchenissä suorittamassa panimomestarin tutkinnon ja palattuaan Viipuriin Krichenbauer luovutti paikkansa hänelle. Mainittuna vuonna olutta valmistui noin 1,5 miljoonaa litraa.
Tehtaan tuotantorakennuksia vuonna 1911.
Vaikka yllämainittu mallasjuomalainsäädäntö oli erittäin epäedullinen oluttehtaita kohtaan, huomattiin päättäjien keskuudessa, että korotuksista oli tullut eräänlainen ongelma. Nimittäin mallasjuomien tuoma verokertymä jäi pienemmäksi kuin piti. Tähän epäkohtaan panimoteollisuus yhdistys puuttui ja vaati alkoholiprosentin nostoa 2,5 til. prosenttiin. Syyksi mainittiin mm. että "mitä vahvempaa olut on, sen laadukkaampaa se myös on ja tämä lisää sen myyntiä, josta valtio saa osansa". Korotus hyväksyttiin vuonna 1912.
Ensimmäisen maailmansodan aikana yhdysoluttehdas oli samoissa ongelmissa, kuin muutkin tehtaat. Suurimmiksi ongelmiksi muodostuivat mm. raaka-ainepula, työväenpula ja korotetut kustannukset. Näistä syistä johtuen, vuonna 1915, panimomestari Heining joutui jopa ilmoittamaan johtokunnalle, että "..kaikki laadukas tavara on nyt jo käytetty..". Yhdysoluttehtaan tuotannossa oli siis joka vuosi enemmän ja enemmän mietoja mallasjuomia. Huippuvuosiin nähden tuotantomäärät olivat tipahtaneet murto-osaan eli noin 200.000 litraan vuodessa, jos siihenkään.
Vuonna 1916 panimomestari Heining muutti Ouluun ja paikalle tuli panimomestari Hugo Sundström.
Kun väliaikainen kieltolaki säädettiin ja astui voimaan vuonna 1917, muuttuivat juomat sen mukana. Samalla mietojen mallasjuomien alkoholiprosentin yläraja laskettiin alkuperäiselle tasolle eli 2 til. prosenttiin. Tämä oli tietyssä mielessä ongelma, sillä Yhdysoluttehtaalla oli varastossaan, monien muiden tehtaiden tavoin, tuhansia litroja yli 2 til. prosenttista mallasjuomaa. Nimittäin uuden säädöksen mukaan kaikki yli 2 til. prosenttiset juomat oli luovutettava valtiolle.
Pieni huojennus oluttehtaille kuitenkin myönnettiin, kun erillinen päätös yli 2 til. prosenttisten mallasjuomien hallussapidosta ja mahdollisesta myynnistä astui voimaan. Päätös kuului pääkohdiltaan seuraavasti: Ne mallasjuomat, jotka ovat edellisen asetuksen aikana valmistetut ja joita ei uuden asetuksen voimaan astuttua ole sallittua myydä, on tehtailla oikeus myydä ne laimentamalla juomat uuden asetuksen määräämälle tasolle.
Kun vaihtoehdot olivat nämä, katsottiin Yhdysoluttehtaan hallituksessa valita laimennus. Laimennettavaa mallasjuomaa panimomestari Sundström ilmoitti olevan yhteensä 11.000 litraa.
Oli tilanne kieltolain takia kuinka hankala tahansa, oli mietojen mallasjuomien menekki seuraavina vuosina suhteellisen hyvä. Myös tuotantomäärät nousivat nopeasti vähintään puoleen miljoonaan litraan vuodessa.
Yhdysoluttehdas vuonna 1923
Vuonna 1923 uudeksi panimomestariksi tuli saksalaissyntyinen August Seidensticker. Seidenstickerin toimesta tehtaalla aloitettiin vuonna 1924 ensikertaa monenlaisten virvoitusjuomien valmistus.
Vuonna 1924 tehtaan konttoriin saatiin myös oma puhelin (numero 3007),
jos numero 83 sattui olemaan varattuna.
Merkintä 2,25 % ilman veroluokkamerkintää oli voimassa
1.5.1931-1.5.1932 (yllä)
ja
pakollisella veroluokkamerkinnällä
tämän jälkeen (alla).
Vuoden 1931 toukokuussa mietojen mallasjuomien alkoholipitoisuutta nostettiin 2,25 til. prosenttiin. Uusi väkijuomalainsäädäntö, johon mallasjuomaverolaki sisältyi, hyväksyttiin 30.1.1932. Tämä tarkoitti samalla kieltolain kumoamista.
Mallasjuomaetiketit määrättiin merkittäväksi veroluokkamerkinnöillä; I olut (1,4-2.25 til. %), II olut (2.25-3.2 til. %) ja III olut (3.2-4.5 til. %).
Oluiden valmistusoikeuksista ja myynnistä vastasi Oy Alkoholiliike Ab. Vahvempien oluiden myyntiin siirryttiin asteittain niin, että II oluen myynti sallittiin 1.5.1932 ja III oluen 1.9.1932.
Vuonna 1938 Yhdysoluttehtaalle tuli Seidenstickerin paikalle panimomestari Matheus Müller.
Hän joutui kuitenkin saksan kansalaisena lähtemään rintamalle jo seuraavana vuonna.
Toisen maailmansodan puhjettua, marraskuusta 1939, toiminta tehtaalla kävi hankalaksi mm. siksi että koko käytössä ollut kuljetuskalusto pakkolunastettiin sotilaallisiin tarkoituksiin. Myös panimomestari oli poissa ja suuri osa työväestä rintamalla. Mainittuna vuonna ehdittiin valmistaa noin 977.000 litraa olutta.
Vuoden 1940 helmikuussa Venäläiset valtasivat Viipurin ja tehdas jäi heidän haltuun aina seuraavan vuoden elokuuhun, jolloin Viipuri vallattiin takaisin. Tehdas oli kuitenkin poltettu, eikä toimintaa voinut enää jatkaa.
Tehdas seisoi raunioina noin vuoden kunnes vuoden 1942 elokuussa Oy Pyynikki osti Yhdysoluttehtaan osakkeet ja kiinteistöt tontteineen ja rekisteröi sen nimelle Viipurin Olut Oy. Johtokuntaan kuuluivat konsuli Rosa Salmelin, johtaja Simo Salmelin ja varatuomari Aarne Anerio.
Tehdasta ryhdyttiin heti korjaamaan kuntoon ja toukokuussa 1943 tuotanto aloitettiin. Oluenpanijana toimi Martti Riihikallio. Tuotannossa oli erinäisiä virvoitusjuomia sekä Tähti I olutta.
Runsaan vuoden kuluttua aloituksesta toiminta jouduttiin sotatoimien takia keskeyttämään. Tehtaan viimeiset merkinnät löytyvät mallasjuomien valmistuspäiväkirjasta, jossa mainitaan, että "koko 30.6.1944 inventoitu varasto jäi tehtaalle 13.7.1944". Mainitun vuoden tammikuusta kesäkuun loppuun ehdittiin valmistaa verotettavaa Tähti I olutta yhteensä 1.449.600 litraa.
Lähteet:
PRH: 4.567, 93.858.
Tehtaan kuva: 1911 Mercator, Zeitschrift für Handel und Gewerbe Finnlands no 12.
Tehtaan panoramakuva: Suomen teollisuus ja kauppa 1924.
Kansallisarkiston sanomalehtiarkisto ja kirkolliset asiakirjat.
Viipurin historian kirjat.
Mallasjuomat lehti.
Kirja: Suomen Panimot; Seppo Bonsdorff.
Kruuni etiketti: 1881 Ilmarinen no 2.
Etiketit: Arvo Kulo (Hopkos, 2% pilsner, jossa punainen W ja ovaali Pöytä Olutta). Mika Vellonen (Pöytä Olutta, jossa karjalan vaakuna), Seppo Bonsdorff (pasteurisoitua 2% Pöytä Olutta ja Tähti). Kim Lindberg: (kaikki loput 16 kpl).
Lasinalusta: Antti Räty
__________
1863 - 1868 Förenings Ölbryggeriet (Wilhelm Rothe, Julius Dippell, ..)
1868 - 1881 Förenings Ölbryggeriet (Wilhelm Rothe, Maria Dippell, ..)
1881 - 1940 Förenings Bryggeri Ab (useita omistajia)
1942 - 1944 Viipurin Olut Oy (Oy Pyynikki)
alustat
