HOME WHAT´S NEW COLLECTORS LINKS CONTACT

kaupungit

 Karkkila

<< Edellinen _____ Seuraava >>

Toivo Bryggeri
Pöytäkiventie
Ahmoo
Karkkila

Aloittanut: 1883
Lopettanut: 1891

Historia:
Tehdas sijaitsi Uudenmaan läänin ent. Pyhäjärven kunnan Ahmoon kylän Pöytäkiven tilalla, joka on nykyään osa Karkkilan kaupunkia.

Tehtaan perusti Ruotsalaissyntyinen Anders Rosqvist vuonna 1883. (syntyjään Anders Krabbe av Svanneby). Hän toimi isännöitsijänä sekä oluenpanijana valmistaen mm. Baijerin olutta, portteria ja sahtia. Ilmeisesti kaikki ei mennyt hyvin, sillä hän yritti myydä tehdastansa jo lokakuussa 1885 täysin toimintakuntoisena 25.000 markalla. Kukaan ei ollut kuitenkaan kiinnostunut.
Ennakoitavissa oli kuitenkin ongelmia sillä myynti oli heikkoa ja tämä johti lopulta siihen, että tehdas meni konkurssiin keväällä 1886.

Tehdas laitettiin kesällä 1886 konkurssinhoitajien kautta myyntiin, mutta edelleenkään sitä ei saatu kaupaksi. Lopulta maalari Stenroos, samasta pitäjästä, osti tilan oluttehtaineen. Hän ei kuitenkaan jatkanut oluttehtaan toimintaa.

Stenroos laittoi toimintakuntoisen oluttehtaan myyntiin keväällä 1887. Tällä kertaa oli onnea mukana sillä, toukokuussa 1887 tila sai uuden omistajan, kun Hämeenlinnalainen oluttehtailija Hugo Bastman osti sekä Pöytäkiven tilan, että oluttehtaan.

Tehtailija Hugo Bastman jatkoi toimintaa vuoden 1888 huhtikuuhun, jolloin myi tehtaan paikalliselle ratsutilalliselle Hugo Koskiselle. Puolen vuoden päästä 1888 marraskuussa Koskinenkin laittoi oluttehtaan myyntiin. Tehdas ei mennyt kaupaksi, joten oluttehtaan toiminta siirtyi pojalle Johan Koskiselle.
Tehtaan uusi isännöitsijä Johan Koskinen muutti tehtaan nimeksi Toivo Bryggeri. Kaikki oli kunnossa, mutta edessä oli konkurssi. Tehdas lopetettiin vuoden 1891 alussa.
__________
1883 - 1886 Pöytäkivi Bryggeri - Pöytäkiven Oluttehdas (Anders Rosqvist)
1887 - 1888 Pöytäkivi Bryggeri - Pöytäkiven Oluttehdas (Hugo Bastman)
1888 - 1888 Pöytäkivi Bryggeri - Pöytäkiven Oluttehdas (Hugo Koskinen)
1888 - 1891 Toivo Bryggeri (Johan Koskinen)

<< Edellinen _____ Seuraava >>

kaupungit